Jäämisen kauneudesta

Näiden kylmässä riisuutuneiden puiden kanssa
minä olen vaiti yhtä mieltä

Kuinka pian voi jo
olla marraskuu


Vastahan taittuivat kuumiksi aamuiksi ne hämärät yöt
joina minä sinun viereltäsi pakenin

seisomaan silloille
juoksemaan kaduille
palelemaan pihoille

joilla kukaan ei kehottanut minua kääntymään takaisin


Ja kun nyt hehkuvan kylmä sade
vangitsee junilta kiiruhtavien katseita maahan
houkuttelee suojaavien ikkunoiden taa

minä annan pimeän asettua ympärille
annan kaihdinten sulkeutua sinun kättesi liikkeestä
yön laskeutua vierelle


ja läpi niiden öiden
jokaisena luomia painavana aamuna
kaikkina kiirehtien kuluvina päivinä
ja joka ainut kerta kun asetun illan syliin

minä hengitän sitä onnea



kun sinä kaiken jälkeen olet siinä